Asiakas: Delfin Technologies

18.6.2025

Kun markkinointi tehdään liiketoiminnan näkökulmasta, syntyy tuloksia.

Delfin Technologies on kansainvälisesti toimiva teknologiayritys, joka on erikoistunut iho- ja kudosmittauksen ratkaisuihin.

Yhteistyö Aatun kanssa käynnistyi useita vuosia sitten, ja sen aikana on tehty pitkäjänteistä työtä teknisen, dataohjatun ja kansainväliseen toimintaympäristöön sopivan markkinoinnin kehittämiseksi.

Liikkeelle lähdettiin maltillisesti. Aluksi perehdyttiin liiketoimintaan, käynnistettiin Google Ads -mainonta suunnitelman pohjalta ja rakennettiin seuranta kuntoon.

Vuosien aikana yhteistyö on syventynyt laajaksi, luottamukselliseksi kumppanuudeksi, jossa tekeminen perustuu yhteiseen ymmärrykseen liiketoiminnan tavoitteista.

Asiakastarinan sisältö.

    Liiketoiminnan ymmärrys rakentuu ajan kanssa

    Digiverstas on saanut Delfinin puolelta kiitosta erityisesti siitä, että asioita ei tehdä kiireellä tai vasemmalla kädellä.

    Yhteistyö on ollut itsenäistä, proaktiivista ja oma-aloitteista.

    Tekemisessä on painottunut jatkuva kehitys, ei pelkkä saman vanhan toistaminen.

    “Aatulla ei ole ikinä kiire seuraavaan palaveriin, vaan täysi keskittyminen annetaan käsillä olevaan asiaan. Tämä parantaa luottamusta siihen, että asiat hoituvat ja rahoille saa vastinetta.”

    Luottamus on rakentunut sen varaan, että Digiverstas ei myy mitä tahansa vaan ehdottaa vain sitä, mikä oikeasti hyödyttää liiketoimintaa.

    “Aatu ei myöskään myy mitä vain laskulle saatavaa laskutuksen ilosta, vaan tehtävät asiat ovat oikeita, liiketoimintaa edistäviä toimia", kertoo Delfin Technologiesin Liiketoiminnan kehitysjohtaja Heikki Riikonen.

    Konkreettisia ja mitattavia digimarkkinoinnin tuloksia

    Yksi konkreettisimmista mittareista on ollut verkkosivuston yhteydenottojen määrä.

    Niiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta tasaista tahtia, parhaina vuosina jopa yli kolmanneksella.

    Kokonaisuudessaan yhteydenottojen määrä on kasvoi vuodesta 2021 vuoteen 2024 mennessä lähes 90 %, mikä kertoo pitkäjänteisen markkinoinnin kehitystyön vaikuttavuudesta.

    Kuvaaja verkkosivuston kautta tulleiden liidien kasvusta.

    Yhteydenottojen laatu on myös parantunut.

    Asiakkaiden “digitaalinen matka” on nyt suunniteltu harkitummin ja kanavat valittu datan perusteella.

    Samalla on opittu, mitkä kanavat tuottavat, ja miten niitä kannattaa jatkossa kehittää.

    “Aatu tulee aina palavereihin valmistautuneena, tuo meille lisäarvoa ja tekee työtä molemminpuolisen kehittymisen eteen. Me saadaan keskittyä omaan työhömme, kun tiedetään, että markkinointi hoituu.”

    Mitä digimarkkinointi on pitänyt sisällään?

    Yhteistyö on vuosien mittaan sisältänyt muun muassa:

    • Google Ads -mainonnan suunnittelu, hallinta ja kehitys
    • Verkkosivuston SEO ja konversio-optimointi (CRO)
    • Web-analytiikan pystytys ja seurantamallit (Google Analytics 4 ja Plausible)
    • Sisällön luominen ja avainviestien muotoilu eri kohderyhmille
    • Tekoälyavusteinen LinkedIn-sisällön tuotantoprosessi
    • Uuden verkkokaupan (Shopify) analytiikka ja seuranta
    • Kasvua tukevien toimenpiteiden jatkuva suunnittelu
    • Kuukausipalaverit, raportointi ja muu yhteydenpito
    • Ja paljon muuta

    "Aatu on osannut ohjata meitä tilaamaan oikeita asioita. Tehdään sellaista, mikä tuo liiketoimintaan oikeasti hyötyä.”

    Delfin Technologiesin markkinointi jatkaa kehitystään

    Keväällä 2025 julkaistiin Delfinin uusi brändi ja verkkosivusto.

    Digiverstaan ja Delfinin yhteistyö jatkuu vahvana ja sitä toteutetaan toimivaksi todettuun tapaan liiketoiminnan kehitys edellä.

    "Yhteistyön keskeinen arvo on juuri siinä, että se ei ole sidottu jäykkiin paketteihin vaan kehittyy tilanteen, tarpeiden ja liiketoiminnan mukana", summaavat Delfiniläiset tyytyväisinä.

    Tulevaisuus pitää myös sisällään mielenkiintosia markkinoinnillisia toimia, kuten automaatioiden syvään päätyyn sukeltamista.

    "Aatun ymmärryksen syventyessä meidän liiketoiminnasta uskomme vakaasti, että yhteistyömme jatkaa kehittymistään!"
    Thank you! Your submission has been received!
    Oops! Something went wrong while submitting the form.

    Markkinoidaan?

    Jos haluat tehdä markkinoinnista kulun sijaan kilpailuedun, otetaan hetki aikaa.

    Saat arvoa jo heti ensimmäisessä keskustelussa.

    Markkinoidaan?

    Jos haluat tehdä markkinoinnista kulun sijaan kilpailuedun, otetaan hetki aikaa.

    Saat arvoa jo heti ensimmäisessä keskustelussa.